Ohjaamojen Onni
-psykososiaalinen tuki

Sinä 18-29-vuotias nuori!

Mietityttääkö oma jaksaminen, arki, sosiaaliset suhteet tai et tiedä mihin suuntaan ja miten elämässä olisi hyvä edetä?

Onni-työntekijät Mirjami ja Tiina tarjoaa tukea ja apua näihin pohdintoihin. Tarjolla on niin yksilötyöskentelyä- kuin ryhmämuotoistakin tukea.

Yksilövalmennus lähtee omista tarpeistasi ja tavoitteistasi ja siinä etsitään polkuja kohti mielekästä elämää ja kannustetaan ottamaan pieniä konkreettisia askeleita kohti sitä, mikä on sinulle tärkeää. Työskentelyssä keskitytään vahvuuksiin ja voimavaroihisi. Niin sanottuun HOT- valmennukseen kuuluu 6-7-tapaamista, joiden lisäksi on mahdollisuus 1-3 seurantatapaamiseen. Työskentelyyn kuuluu harjoitteiden tekemistä tapaamisten välillä.

Jos omaan hyvinvointiin ja arkeen liittyvät teemat mietityttävät ja puhututtavat, mutta HOT-valmennukseen sitoutuminen ei ole mahdollista, niin tavata voi myös vaikka vain kertaluontoisesti. Joskus jo muutamakin tapaaminen saattaa auttaa asioissa eteenpäin. Kriteereitä asiakkaille ei ole, esimerkiksi kotikunnan tms. suhteen, Onni tarjoaa hyvin matalan kynnyksen psykososiaalista tukea.

Onnilla on tarjolla myös erilaisia paikallisia ryhmiä ja valtakunnallisia ryhmiä verkossa. Muun muassa hyvinvointi-, ADHD- ja jännittäjä- ryhmiä toimii suljettuina ryhminä verkossa. Lisäksi on mm. avoimia hyvinvointituokioita, joihin kuka vain hyvinvoinnin teemoista kiinnostunut nuori voi osallistua Discordissa.

Onnin ajankohtaiset palvelut löytyvät verkosta Onnin Facebook-sivuilta ja Instagramista.

Haluatko Onnin ajankohtaiset kuulumiset suoraan sähköpostiisi? Ota yhteyttä Mirjamiin tai Tiinaan ja liity sähköpostilistalle.

Olet sitten nuori, nuoren läheinen tai työssäsi nuoria kohtaava, ota rohkeasti yhteyttä, esimerkiksi WhatsApp-viestillä.

ONNI-työntekijät:

Mirjami Karhu
mirjami.karhu@te-toimisto.fi /
p. 050 326 8585

Tiina Puusniekka
tiina.puusniekka@te-toimisto.fi /
p. 050 469 9663