Ohjaamolaiset

Ohjaamossa tapaat monen eri alan asiantuntijaa, jotka ovat valmiita viemään kanssasi yhdessä asiaa eteenpäin. Tässä esittelyt heistä muutamista.

Koordinaattori / uravalmentaja Neea Järvinen

Mietityttääkö oma ala, urapolku tai miten pääset unelma duuniisi? Näissäkin asioissa olen täällä sinua varten.
Koulutukseltani olen kulttuurituottaja ja erikoistunut tapahtumatuotantoon ja viestintään. Olen kerryttänyt monipuolista työkokemusta aina siivoushommista tapahtumavastaavaksi sekä kaupanalalla puhelinmyyjästä ja promoottorista myymälävastaavaksi.

Nuorten parissa olen toiminut nuorisotilatyössä kuin tapahtumissakin ja tällä polulla jatketaan. Töiden ohella opiskelen yhteisöpedagogiksi. Itseni ja ammattitaitoni kehittämisen lisäksi harrastuksiini kuuluu monenlaiset kädentaidot, luonnossa liikkuminen ja elämästä täysillä nauttiminen.

Uravalmentajan tehtävässä ammennan omista kokemuksistani ja näkemyksistäni eri aloilta sekä erilaisista työtehtävistä ja sen avulla valmennan sinua oman polkusi löytämiseen, omien vahvuuksien tunnistamiseen sekä tavoitteiden asettamiseen. Pyrin kohtaamaan jokaisen hänen yksilölliset tarpeensa ja toiveensa huomioiden, positiivisuuden ja empaattisuuden kautta. Jokaisessa meissä on potentiaalia ja minä autan löytämään sen!
Oo rohkeesti yhteydessä ja suunnitellaan yhdessä sun seuraavat stepit kohti unelma duunia!

Koulutusohjaaja Kati Välimäki

Kiinnostaako koulutus? Olet ehkä jo jonkin aikaa miettinyt opintoja ja ottanut asioista itsekin selvää, mutta on paljon kysyttävää. Missä alaa voi opiskella? Minua kiinnostaa niin moni asia, mihin hakisin? Riittääkö pohjakoulutukseni? Mitä siellä pääsykokeissa tapahtuu? Uskallanko, pärjäänkö?

Ota minuun yhteyttä, jutellaan! Voit soittaa tai laittaa viestiä ja kysyä ihan pientäkin asiaa, tai sitten varataan sinulle aika, istutaan alas ja keskustellaan rauhassa toiveistasi ja haaveistasi. Omat ajatukset ja tavoitteet selkiytyvät kun ne sanoo ääneen. Autan sinua eteenpäin, otan selvää mitä vaihtoehtoja sinulla on – hyvin usein on sellaisiakin mahdollisuuksia, joista et vielä tiedä. Jos tarvitset apua hakulomakkeen täyttämisessä, autan siinäkin.

Moni ei tiedä tätä: Minun mielestäni kaikkien aikojen paras olympialaismaskotti on vuoden 1980 Moskovan kisojen Miska-karhu. Minulla on yli 100 erilaista Miska-karhua.

Onni – Psykososiaalinen tuki, Mirjami Karhu

Toivotko jonkinlaista muutosta elämääsi? Et ihan tiedä mistä lähteä liikkeelle tai mikä se muutos voisi olla? Tai tiedät, mutta yrityksesi ei tuota tulosta?

Pohditaan yhdessä mikä elämässä on juuri sinulle tärkeää, ja mitkä voisivat olla pieniä muutoksia arkeesi, niin että voisit kokea elämäsi mielekkäämpänä ja merkityksellisempänä. Ei ole väliä minkälainen tilanne tai tausta sinulla on – riittää että itse toivot jotain elämässäsi muuttuvan.

Työssäni kohtaan sinut kokonaisvaltaisesti ja arvostaen. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja haluan olla kuunteleva ja kannustava aikuinen juuri sinulle. Saat tulla juuri sellaisena kuin olet.

Ja vielä tähän loppuun: haluan kannustaa sinua ottamaan yhteyttä vaikka sinulle aiemmin olisi tullut tunne, että sinua ei ole ymmärretty tai otettu tarpeeksi vakavasti. Ja vaikka asiasi olisivat aika hyvin, mutta haluat puhua jonkun vähän ulkopuolisemman kanssa, niin täällä olen sinua varten.

Ps. 3 tärkeää faktaa minusta: tykkään jäätelöstä, riippumatoista ja metsäretkistä.

Onni – Psykososiaalinen tuki, Tiina Puusniekka

Moikka,

teen Ohjaamolla töitä nuorten aikuisten kanssa, ikähaarukkana 18- 29-vuotiaat nuoret. Olen sun käytettävissä, jos kaipaat juttukaveria, ihmistä, jolle voit puhua luottamuksella ja jonka kanssa pohtia elämää. Sun ehdoilla, sun tahdissa ilman viranomaisleimaa, rennolla otteella ilman paineita. Mulla ei ole mihinkään kiire, joten voidaan katsoa rauhassa mihin meidän kohtaamiset livenä, etänä tai vaikka puhelimitse vie. Kirjoittelukin alkuun onnistuu hyvin! Mä elän aika tunteella, ja innostuessani puhun paljon, mutta osaan myös olla hiljaa tilanteen niin vaatiessa.

Mä voisin elää juustoilla, omistan paljon värikkäitä sukkia, sekä haaveilen riipputuolista. Mistä sä haaveilet? Mä mielelläni kuulisin susta lisää. Unelmista, haasteista, toiveista ja elämän arvoista, siitä miten lähteä yhdessä kohti sun unelmia ja sun näköistä elämää, yhdessä pohtien.

Yhteydenottoasi odotellen, Tiina

Yhteistyö

Ohjaamolaisten yhteystiedot:

Uravalmentaja Neea Järvinen
044 482 6737
neea.jarvinen@lahti.fi

Työhönvalmentaja
Petri Huurre
044 482 6980
petri.huurre@lahti.fi

Koulutusohjaaja Kati Välimäki
044 708 1641
kati.valimaki@salpaus.fi

Psykososiaalinen tuki Mirjami Karhu
050 326 8585
mirjami.karhu@te-toimisto.fi

Psykososiaalinen tuki Tiina Puusniekka
050 469 9663
tiina.puusniekka@te-toimisto.fi